Terveet elämäntavat. Säännöllinen liikunta. Terveellinen ruoka.
Luopumista? Rajoituksia? Ankeaa ja tylsää ruokaa? Piiskurimaista pakotettua liikuntaa?

"Niin kun sinä olet sillä dieetillä."
"No sä et varmaan syö ollenkaan hiilareitakaan."
Törmään vieläkin yllättävän paljon kommentteihin muuttuneesta ulkomuodostani vaikka varsinainen elämäntapamuutos on jo takanapäin eikä kiloja ole hetkeen enää karissut. Sitä myötä myös kyselyihin millaisella tiukalla dieetilla mahdan mennä kun pysyn kunnossa. Että herkut lienee pannassa ja hiilarit nollassa? Rajoituksia, rajoituksia että pysyy terveissä mitoissa? Siinä sitten mietin viikonlopun irtokarkkipussia, ajoittaista kahvileivosta ja torstaina haettua pikaruoka-mättöä sekä ihan normaaliarkeen kuuluvaa isoa aamiaispuurolautastani, ja mietin että ei nuo herkut tai hiilaritkaan taida ihan pannassa olla. Kyllä, rajoitan epäterveellisempien herkkujen syöntiä, enkä tietenkään mätä sellaisia päivittäin. Sittenkin kun niitä syön, en vetäise sipsipussia kerralla (tai vetäisen joskus, mutta ne on sitten niitä 75g pusseja ja se määrä riittää vallan hyvin mun sipsinälän sammuttamiseen).

Mutta koska en ole missään totaalikiellossa en koe myöskään joutuneeni luopumaan mistään näistä.


Totaalikieltoko?

En koe myöskään syöväni ankeaa ja tylsää ruokaa. Kyllä, makuaistini on muuttunut jonkun verran ja suu on tottunut puhtaampaan ruokaan. Vaikkapa broilerin ostan maustamattomana ja vieroksun marinadien keinotekoista makua - maustan siis mieluummin itse paiston aikana. Makeutusaineet on mulle monesti liian makeita ( käytän makeutuksena mieluummin pienissä määrin ruskeaa sokeria tai hunajaa kuin keinotekoisia makeutusaineita ). Rahka marjoilla maistuu paremmalta kuin maustetut jogurtit. (Skyr tosin menee välillä makeutusaineista huolimatta). Munkkeja tai muuta vehnähöttöä karsastan. Kyllä myös siksi että haluan aktiivisesti välttää prosessoitua valkoista vehnää ruokavaliossa koska en usko sen olevan meille hyväksi, mutta en myöskään enää nauti sen mausta. En ole kyllä aiemminkaan ollut erityisen kova pullaihminen, joten nyt ehkä vielä vähemmän. Toisaalta jos joskus tekee tosi paljon mieli berliininmunkkia, ostan sellaisen. Näin käy ehkä kerran tai kaksi vuodessa. Joskus herkkuani olivat myös voitaikinaiset pasteijat. Kotona tehdyistä lohipasteijoista pidän edelleen,  paistohyllyjen jauhelihapasteijoita tekee mieli äärimmäisen harvoin. Ruissari kalkkunaleikkeellä ja keitetyillä kananmunilla maistuu vaan niin paljon paremmalta.

Mistä olen sitten olen joutunut luopumaan?

Elämäntapamuutokseni myötä olen joutunut luopumaan ylimääräisistä kiloista. Ne ovat tippuneet pois eivätkä myöskään ole palanneet tuplina takaisin. Biologinen normaalipaino (se ns. hyvinvointipaino) on kyllä löytynyt, siis se mihin keho tahtoo hakeutua silloin kun syödään terveellisesti ja riittävästi 80/20 mentaliteetilla. Ja syy miksi painossa on pysytty on se, että tämä ei ole ollut mikään lyhytkestoinen dieetti eikä mikään pikakuuri, vaan kokonaisvaltainen elämäntapamuutos. Tässä on haettu sellaiset pysyvät terveellisemmät ratkaisut, joita on helppo noudattaa koska ruoka maistuu hyvältä ja liikuntamuodot tuntuvat omilta. En koe tätä ylimääräisistä kiloista luopumista menetyksenä.

Olen luopunut myös jatkuvasta väsymyksestä. Facebookin Tänä päivänä-muistopalvelu on aika hyvin tuonut esiin sen kuinka energiaton ja väsynyt aiemmin olin. Oikeanlainen ravitseva ja terveellinen ravinto ja liikuntaharrastusten lisääminen arkeen vapautti aivan hurjat määrät energiaa, välillä tuntui kuin olisi sukua duracell-pupulle. Ja vaikka tahti onkin siitä sentään vähän tasaantunut niin harvemmin tarvitsee ottaa mitään päivätorkkuja tai on tuollainen jatkuva energiavaje päällä. Tietysti on huonoja ja hyviä päiviä. Pimeys, matalapaineinen sää, stressi tai huonommin nukuttu yö voivat tottakai vaikuttaa edelleen mutta vuosia takaperin olen jatkuvasti valittanut väsymystä, ja sellaisen olotilan olen saanut kyllä karkoitettua pois. En siis koe jatkuvasta väsymyksestäkään luopumista menetyksenä.

Olen luopunut myös turhista päänsäryistä. Aiemmin kärsin paljon päänsäryistä ja varsinkin jos olin reissaamassa jossain ja tai ulkona talkoilemassa aamusta iltaan, oli illalla päänsärky taattu. Syy siihen oli liian vähäinen vedenjuonti sekä myös venyneet ateriavälit. Kun kroppa kärsii nestehukasta ja alhaisesta verensokerista niin se helposti oireilee päänsärkyinä (ja väsymyksenä). On ollut ihmeellistä huomata että nyt usein kestää nuo normaalista poikkeavatkin pitkät päivät ilman älytöntä väsymystä ja päänsärkyä. En siis koe menetyksenä näistä päänsäryistäkään luopumista.

Olen luopunut kipeistä jaloista. Muistan että pitkien lenkkien jälkeen haaveilin hyvin usein rentouttavista jalkakylvyistä ja jalkojen joutui hieromaan kun päkiät ja nilkat kipeytyivät helposti. Nyt kun turhat kilot ovat karisseet ja lihaksisto vahvistunut ei jalkoihin satu sen kummemmin edes 10km lenkkienkään jälkeen. Korkeintaan keväällä asfalttikävely voi hetkellisesti kipeyttää enemmän mutta pian jalat tottuvat siihenkin. Pärjään siis ilman jalkahierontalaitetta, enkä koe menetyksenä tätäkään luopumista.

Olen luopunut ahdistavasta peilikuvasta. Toki edelleen on päiviä jolloin tuntuu että turvottaa ja ällöttää, mutta peilistä kuitenkin katsoo takaisin joku jonka tunnistan itsekseni, normaalipainoinen henkilö joka viihtyy vaatteissaan. Se merkitsee elämässä yllättävän paljon että se peilikuva ei jatkuvasti ahdista. En siis koe menetyksenä aiemmasta peilikuvasta luopumista.

Onhan tuossa tietysti aika paljon noita asioita joista olen joutunut luopumaan. Vaan tasapaino tässäkin, yleensä jos jostain luopuu niin jotain saa myös tilalle? Yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu?

Mitä olen siis saanut vielä luopumisten vastineeksi?

Olen saanut uusia liikunnallisia harrastuksia. Harrastuksia, joista nautin ja saan energiaa ja hyvää oloa. Lajeja joissa saan haastaa itseäni ja tuulettaa päätäni arjen vastapainoksi sekä aika ajoin myös ylittää itseni.

Olen saanut lisää energiaa ja jaksamista. Onko elämäntapamuutos jotenkin taianomaisesti karkottanut kaikki huolet ja murheet elämästä? Ei tietenkään. Mutta kyllä se auttaa vähän paremmin jaksamaan kaiken keskellä kun muistaa huolehtia myös itsestään. Kun syö ja juo säännöllisesti ja fiksusti ja saa endorfiinit ja dopamiinit virtaamaan urheilemalla, niin sietää ulkoisia psyykkisiä paineitakin eri tavalla ja pidempään.

Olen löytänyt muitakin harrastuksia. Uusi energia ja hyvä olo on herättänyt innon kokeilla ja tavoitella myös muita asioita elämässä ja kokeilla omia rajoja. Muunmuassa liittymään teatteriryhmän toimintaan ja kokeilemaan onnea muutamissa koelauluissa. Sanoisinko että flegmaattinen passivismi on saanut väistyä ja nykyisin tarttuu enemmän tilaisuuksiin ajatuksella enemmän harmittaa jos et edes yritä, kuin jos yrität ja epäonnistut!