I am always doing that which I can not do,
in order that I may learn how to do it.
-Pablo Picasso-

Tämä mietelause on ollut yksi elämäni punaisista langoista. Polkeeko elämä paikallaan? Tuntuuko arki tylsältä? Kokeile jotakin uutta. Tee jotain mitä et ole ennen tehnyt. Murtaudu ulos kuorestasi ja riko rajojasi!

Meillä on tapana jumahtaa ja urautua erityisesti siksi että uskottelemme itsellemme ettei jokin ole meille mahdollista. Jos emme ennenkään, emme jatkossakaan. Mutta tarvitseeko sen mennä niin? Mistä tiedät osaatko jotain tai oppisitko jotain, jos et edes kokeile? Kukaan ei ole seppä syntyessään, mutta jos kiinnostusta ja motivaatiota riittää, saatat hyvinkin yllättää ja ylittää itsesi. Ja mikä onkaan sen voimaannuttavampaa, sen riemukkaampaa kuin voittaa itsensä ja tehdä jotain mihin et olisi aiemmin uskonut pystyväsi? Saati jos olet haaveillut jostain jo pidempään, jostain taidosta tai lajikokeilusta. Älä enää liikaa mieti, selvitä mahdollisuudet päästä kokeilemaan ja kokeile! On luultavampaa että elämässä harmittavat enemmän ne asiat jotka jäivät tekemättä kuin ne mitä tuli kokeiltua (jos nyt siis puhutaan perusterveen elämän raameihin kuuluvista asioista eikä sellaisista mitkä terveen maalaisjärjenkin mukaan aiheuttavat ihmiselle vahinkoa).

Itselleni yksi tällainen kokeilu, josta sitten harrastuskin sukeutui, on tankotanssi. Olin tuntenut kiinnostusta lajiin jo aiemmin ja kun avautui mahdollisuus päästä kokeilemaan omalla paikkakunnalla ja kohtuulliseen hintaan niin pakkohan se oli ilmoittautua kurssille mukaan. Vaikka ensin emminkin. Siis minä, joka olin vasta puoli vuotta sitä ennen herännyt liikkumaan ja joka kouluaikoina olin liikunnassa semmoinen seiskan oppilas, en siis todellakaan urheilullinen. Turha luulo että olisin vaikkapa köyttä päässyt kiipeämään ylöspäin, sitä paitsi sehän heiluikin ikävästi joka suuntaan. Silti tunsin vetoa kokeilla tankoilua. On kumma mistä se vahva inspiraatio jatkaakin lajia sitten syttyi koska en ollut siinä mikään luonnonlahjakkuus (ja onko ihmekään tuolla taustallani). Muutama kanssaoppilaista kokeili kerran tai kaksi ja jäi sitten kurssilta pois, miksen minäkin lannistunut? Mulla meni monta tuntia oppia ihan perusasioita (kuten kiipeämään sillä tangolla ylöspäin). Ensimmäisten tuntien jälkeen kädet olivat aivan spaghettia ja kroppa kipeä joka kohdasta miltei puoli viikkoa, mustelmiakin siellä täällä. Silti,  sitkeys otti vallan ja joka kerralla edistyi kuitenkin aina sen verran, että se ruokki halua yrittää lisää. Kun sitten ensimmäisiä kertoja kiipesin tangolla kattoon asti, saati kun olin tangolla pää alaspäin invertissä, se olikin aivan mieletön fiilis. Ihan voittaja-olo. Ja sitten sitä taas halusi enemmän, janosi oppia lisää. Pikku hiljaa voimatasotkin kasvoivat sen verran että pystyi tekemään taas uusia juttuja. Nyt tarvitsisi saada sitten jo voimaa lisää keskivartaloon että pystyisi taas edistymään, mutta into tekemiseen on jäänyt. Etukäteen ei olisi mistään voinut tietää että tämä laji mulle soveltuisi, haastavahan se on, mutta oli kuitenkin se tarvittava kipinä. Enemmän todella katuisin jos olisin antanut empimiselleni periksi enkä olisi ilmoittautunut kurssille, kuin että sinne lähdin kokeilemaan.

Onnistumisen riemu - mä kiipeen, mä kiipeen!

Liikuntaharrastuksen ulkopuolelta taas ihan uusi juttu oli lähteä mukaan paikallisen teatteriryhmän toimintaan. Näytteleminen on myös asia mikä minua on aina kiehtonut mutta toistaiseksi kokemukset (jälleen koulumaailmasta) eivät ole olleet erityisen kehuttavia. Ei ehkä paras hetki esiintyä yleisön edessä yläasteella keskellä pahinta murrosiän itsetuntokriisiä, ja joku lukion joulujuhlan runonlausuntakin tuppaa kyllä olemaan lähinnä vaivaannuttava kokemus. Elämäni on ollut jatkuvaa taistelua introvertin ja ekstrovertin puoleni välillä ja olen toki tiennyt että minussa on myös se puoli jolle esiintyminen on luontaista ja joka pikemminkin syttyy yleisöstä. Ensimmäistä kertaa sain sen puolen toimimaan hallitusti syksyisen näytelmäprojektin kautta, pienehkö projekti rajattuine esityksineen, josta oli erittäin hyvä aloittaa kokeilu. Ja tykkäsin touhusta kokonaisuudessaan tosi paljon! Esityksissä koin sen oikeanlaisen kipinän ja positiivisen jännityksen minkä yleisön läsnäolo toi mukaan verrattuna pelkästään harjoituksiin. Tietysti tuo oli vasta pintaraapaisu, mutta tuli kyllä olo että tätä lisää ja jälleen oli humalluttava tunne voittaa itsensä.

Alteregoni syksyn näytelmässä - nuorisovandaali & Rouva Rautakoura, tiukkispomo


Nyt kun monet tekevät päätöksiä ja tavoitteita tulevalle vuodelle, mitäs jos päättäisit kokeilla jotain uutta vaikka se merkitsisikin astumista mukavuusalueen ulkopuolelle? Mieti siis ihmeessä onko asioita joita olet aina halunnut kokeilla mutta jostain syystä on jäänyt kokeilematta. Joku uusi laji, harrastus, kielen oppiminen? Kokeile, testaa. Jos se ei sitten tuntunut omalta niin onpahan kerran koettu. Ja jos taas syttyykin se innostus, saatat saada uuden harrastuksen ja mukavaa vastapainoa arkeen.

Mitähän sitä sitten itse seuraavaksi - Kiinnostaisi ainakin boulderointi ja ilmajooga.. Ehkä jonain päivänä opiskelen vielä kunnolla sitä italiaakin.. Tai käyn taas ratsastustunnilla..