Ainahan pitää olla valmis kokeilemaan jotain uutta eikö? Kun kaverit kertoivat kokeilleensa munalattea se ei ihan heti kuulostanut kauhean houkuttelevalta. Pikemminkin vähän ällö ajatus. Kuitenkin kokemukset olivat niin hyvät että pitihän sitä tarkemmin googlettaa mistä oli oikein kyse. Ja sen verran jäi kaihertamaan että oli lopulta otettava testiin. Eihän kukaan nimittäin olisi pakottanut juomaan koko mukillista jos se tosi pahaksi osoittautuisi

Miten kävi? Ei lainkaan hassummin. Yllättäen munalatte toimi!

Munalatte
2dl kahvia
1 kananmuna
1tl kookosöljyä

Sekoita belnderissä. Kaada kuppiin ja nauti.

IMG_1482x.jpg

Itse olen saattanut lorauttaa joukkoon vielä hitusen suklaasoijamaitoa, kahvia voi maustaa myös vaikkapa vaniljalla. Alkuperäisenään resepti on maidoton ja gluteeniton. Jos haluaa välttää keltuaista, toimii tämä myös pelkällä valkuaisella ja kookosöljylläkin.

Vaikka ajatus raa'asta kananmunasta kahvissa epäilytti suuresti, maku on todella pehmeä ja vaahto ihana. Kahvi pitää myös kylläisenä yllättävän pitkään, joten se voi joissain tilanteissa olla kiireisen aamun pelastus.

IMG_1467x.jpg

Näin ollen tällä kertaa oli ihan paikallaan voittaa ennakkoluulonsa ja kokeilla hieman eksoottistakin uutta reseptiä. Ei tämä ihan joka päiväiseen käyttöön pääse mutta vaihtoehtona ja herkkuna aina välillä hyvinkin paikallaan. Ja tosiaan varmasti tulee käytettyä kiireisempinä aamuina, kun ei ehdi tai pysty syömään kunnon aamupalaa. Aikaisien aamuherätysten pelastus? Kun kahvi pitäisi saada mutta kunnon aamiaisen syöminen on vielä tervanjuontia kukonlaulun aikaan. Toisaalta toimii yhtä hyvin myös sunnuntain kiireettömällä brunssilla. Valitse itse, mutta kokeilemisen arvoinen kyllä!

IMG_1476x.jpg