Eilen tuli sellainen fiilis.

Että nyt on aikaa ja nyt on jaksamista ja nyt on halua. Ikuisuudelta kestäneen tauon jälkeen kaivelin esille salikassin, mittasin prodejauheet shakeriin ja aminot juomapulloon ja suuntasin salille.

salilla2.jpg
Neiti pullamössö

Tuntui kuin olisi palannut kotiin. Tuttu ihana pukkari odotti siellä ja mietin melkein miksi ihmeessä olen edes pysynyt pois sieltä tämän aikaa. Tauko on kai tehnyt osansa, peruspunttikin alkaa taas maistua.

Eihän se treeni toki vielä kovaa ollut. Yläkroppaa ja vatsoja tein, hain tuntumaa ja fiilistelin missä ollaan menossa ja mikä tuntuu mahdolliselta ja hyvältä. Leuanvetoa ja roikkumista, ojentajapunneruksia, olkapäitä pudotussarjana ( kertakierros riitti hapottamaan jo aivan riittävästi ), sitten päälle vähän päällä seisontaa ja olkanousuharjoitusta tanko apuna. Ennen ja jälkeen crossarilla sopiva sykettä nostava sessio.

salilla1.jpg
Post work-out

Huomioita tauon jälkeen - aerobinen kunto oli ihan kohtuullinen. Välillä tuntui että sekin on mennyt mutta täytyi olla vielä flunssan ensi- ja jälkioireita koska crossarilla sujui hyvin. Voimatasot on tottakai ihan nollassa, tai jos nyt ei aivan nollassa niin kuten odotettavissa oli on takapakkia menty painoissa. Leuanvetoa en edes yrittänyt ilman kumpparia, lähdin suoraan liikkeelle negatiivisilla. Avustettuna ja negatiivisena menikin ekat sarjat yllättävän helposti. Mutta nopeasti vielä väsyi. Eikä ojentajapunnerruksiakaan mennyt kuin 3 x 10. Ennen taukoa meni 3 x 15 vaikka tiukkaa tekikin.

Lisäksi kyllähän tuo kuvajainen peilissä on ihan yhtä pullamössöä. Kaikki lihaspaineet on kyllä tehokkaasti kadotettu tauon aikana, ei ole riittänyt nämä ajoittaiset lyhyet kehonpainotreenit pitämään mitään yllä. Siis kun se treenaaminen on ollut sitä että 1-2 x viikkoon käy jossain vähän roikkumassa verrattuna 3-4 x salitreeniin ja tankotanssit päälle. Odotan kyllä sitä että treeni tekee tehtävänsä ja peilikuvakin näyttää taas tutummalta. Sporttisempaan lookiin kuitenkin ehti tottua jo tässä välissä.

Vielä pitää ratkaista se millaisella treeniohjelmalla lähden liikkeelle nyt sitten, että hommaan saa kunnolla ryhtiä ja jatkuvuutta. Tämän viikon kuitenkin keskityn herättelemään kroppaa, eli kun tätä taukoa on ollut niin treenataan eri osa-alueet läpi mutta maltilla ja tunnustellen ja herätetään unesta lihaksia että mahtaisivat pikku hiljaa ottaa vastaan enemmän ja paremmin taas.