Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä


tiistai, 1. marraskuu 2016

Blogi muuttaa!

Blogi muuttaa!
Jatkossa löydät jutustelujani täältä: http://dabestversionofmyself.blogspot.fi/

Mukavaa syksynjatkoa!

nokkis_syys.jpg

perjantai, 21. lokakuu 2016

Keskinkertaisuuden taakka

Mediocre = Keskimääräinen, keskinkertainen, keskiverto. Hääppöinen, kummoinen, pliisu, välttävä.

Mitä jos harrastat jotain, muttet ole siinä erityisen hyvä? Etenet hitaasti, et loista, et ole lähellekään paras tai taituri. Mitäs jos olet aika keskinkertainen tai jopa huono? Onko sulla silloin oikeutta harrastaa vai olisko aika vaihtaa jo johonkin muuhun juttuun. Olisko joku muu enemmän sun juttu? Mitäs jos kuitenkin tykkäät juuri siitä harrastuksesta, siitä huolimatta ettet ehkä olekaan se luonnonlahjakkuus?

Mä olen miettinyt näitä asioita aika paljon ajoittain. Tuntuu että löytyy aika monia vahvuuksia, mutta missään ei kuitenkaan ole tavallaan riittävän hyvä. Tietysti johtuu paljon siitä ettei ole keskittynyt kehittämään niitä taitoja pidemmälle, lahjakkuushan on vain pieni kimmoke ja loput työtä mikäli jossain oikeasti tahtoo olla hyvä. Mutta välillä siis tuntuu että vaikka on paljon asioita joiden tekemistä rakastan ( kuvataide, musiikki, kirjoittaminen) olen kaikissa ihan vaillinainen. Hyvä mutten riittävän hyvä. Keskiverto. Kotitaiteilija. Wannabe.

tanko2016_1.jpg

Sitten vielä tämä liikunta, erityisesti tankoilu ja akrobatia. Niihin ei edes ole minkään valtakunnan lahjakkuutta pohjana, vielä vähemmän kokemusta. Liikuntaharrastuksen suhteen olen lähtenyt aivan nollasta, tarkoitan etten lapsena uskaltanut olla pää alaspäin koskaan ja vaikka puissa kiipeilin ja telineillä niin mitään temppuja ei itsesuojeluvaisto antanut tehdä. Ymmärrettävästi tällä taustalla kehitys on hidasta joskin jatkuvaa. Sanotaanko että lähtötasoon nähden on helppo ylittää itsensä jatkuvasti koska siihen ei tarvita isoja suorituksia, vain pieniäkin edistymisiä.

Mutta jos en ole tarpeeksi hyvä, jos en ole suorastaan loistava, saanko silti harrastaa tätä kaikkea? No todellakin saan. Harvapa meistä on Edelfelt tai Picasso. Eikä se niin mene että sun pitää olla olympiatason urheilija jotta on oikeus harrastaa urheilua. Tai pystyä kirjoittamaan bestseller ollaksesi oikeutettu tarttumaan kynään. Laulaakin saat vaikket olisi teknisesti puhtain koulutettu ammattilainen.

tanko2016_2.jpg

Tee sitä mitä rakastat! Tunne se polte ja palo, luomisen ilo. Pidä siitä kiinni. Jos joku harraste tuo innostaa ja vetää puoleensa uudelleen ja uudelleen, pidä siitä kiinni. Tekemisen ilo on tärkein, harrastusten pitäisi virkistää meitä ja tuoda vaihtelua arkeen. Saada meidät voimaan hyvin. Inspiraatiot ovat elämän suola.

Laula, tanssi, näyttele, kirjoita, kiipeile tangolla tai rengastrapetsilla tai seiso käsilläsi, maalaa taulu. Ainoastaan tekemällä kehittyy, koko ajan paremmaksi, oppii uutta ja saa uusia ahaa-elämyksiä. Ole sitkeä ja yritä ja joka kerta olet vähän parempi kuin edellisellä kerralla! Pahintahan olisi antaa kokonaan periksi ja ajatella että turhaan yritän, ei minusta tähän ole. Vain jatkamalla voi edetä eteenpäin. Joskus pitää olla sitkeä, mutta se sitkeys myös palkitaan. Ja se itsensä ylittämisen tunne se vasta ihana onkin!
 

torstai, 20. lokakuu 2016

Ja takaisin nollapisteeseen..

Sainhan minä melkein yhden kokonaisen treeniviikon tehtyä. Sen tunnustelevan, valmistelevan viikon, johon kuului pari onnistunutta treeniä ylä- ja alakropalle ja tankoilua. Oli kai sekin jotain.

Ja sitten iski flunssa. Taas.

blaaah.jpg
Sick'n tired of being sick'n tired.

Viikko on taas kärsitty tätä olotilaa ja alkaa hermotkin olla kireällä. Mikä siinäkin on että nykyajan flunssat ei ikinä mene ohi päivässä parissa, edes viikossa. Kaikki ne iskettyään kestää pari kolmekin viikkoa. Ennenkuin uskaltaa kunnolla liikkua ja palata normaaliin. Selvästi on eri virus tällä kertaa, pää ei ole aivan niin huttua mutta keuhkot ja nielu on yhtä liisteriä ja varsinkin aamut on ihan kauheita. Ääni on myös ihan kadoksissa.

Vasta uudelleen virkoamaan saatu sali-into on siis pitänyt taas hetkeksi pistää vakan alle ja päivät on kuluneet sohvan pohjalla Netflixin parissa ja kirjoja kahlaamalla. Liikuntana ainoastaan pakolliset koirien ulkoilutukset. Mutta kyllähän tämä ottaa päähän, erityisesti kun se inspis liikkumiseen ja kehittymiseen oli juuri takaisin tavoitettu. Niin sitten on vaan pakko taas odottaa..

No, onhan tässä nyt sitten saatu luettua sairastelujaksojen aikana Anna Kareninasta eka osa ja toista aloiteltu, Kultahattu ja nyt ihastuin Aino Kallaksen päiväkirjaan. Ja hyllyssä oottelee kyllä lisää luettavaa. Tavallaan tietysti ihan hyvää tekee kun välillä (pakon edessä) on pakko rauhoittua ja keskittyä johonkin kuten hyvää kirjaan, mutta eihän pakkomakuu ole herkkua pidemmän päälle. Tuntuu että aika kuluu ihan harakoille.

books2.jpg
Syksyn ekat glögit, mandariineja ja luettavaa.

Mutta jospa se taas tästä, ennemmin tai myöhemmin..

keskiviikko, 12. lokakuu 2016

Treenikuulumisia - Back in business

Nyt pääsen hehkuttamaan että sain kuin sainkin päätökseen tämän alkusyksyä vaivanneen saliangstin ja vatuloinnin. Jos salitreeni-innon kohdalla oli aiemmin OFF-nappula aika tiukasti päällä niin nyt se on kierähtänyt takaisin ON-asetukseen. Ihan itsestään. Nyt taas on kova into päällä päästä tekemään, lepopäivät on hanurista (vaikka myös erittäin pakollisia koska tauon jälkeen on varsinkin otettava aikaa riittävään palautumiseen) ja salille menoa sekä odottaa että sille haluaa raivata aikaa kalenterista. Myös lautasella näkyvä ruotukausi tuntuu vain ja ainoastaan hyvälle ja innostavalle, siis se että syö taas puhtaammin. Tuntuu myös siltä että kun jätti leivän pois ja muutenkin hiilareita karsinut välipaloista niin olo on heti paljon skarpimpi ja vähemmän väsyneempi. Tuntuu siis että tämä ruokavalio sopii mulle, ei edes niin että kyse olisi vain dieetistä, vaan ehkä pitää kehittää tästä sellainen jonka mukaisesti syödä ihan muutenkin.


ruokaa2.jpg
Perusaamiainen. Omnomnomnom.

Olen tehnyt salilla nyt vuorotellen yläkroppaa ja alakroppaa, kaksijakoisesti, kun totuttelen taas rytmiin. Eilen jouduin vähän heittämään hatusta yläkropan treenin koska sali sattui olemaan tosi täysi ja piti tehdä jotain siellä missä aina milloinkin pystyi. Onnistuin käymään läpi olkapäät, hauikset, rinnan ja ojentajat ja lisäksi tuli selkää enemmän kuin meinasinkaan, mutta ihan hyvä näin.

Se mikä tauon jälkeisissä treeneissä on plussaa on se että tuntumaa saa helposti. Välillä olen saanut harmitella eritoten jalkojen kanssa kun en ole tiennyt kuinka saada treenistä tarpeeksi raskasta. Toisinaan vaikka tehdessä on hapottanut hyvin ja toistojakin tehnyt maksimiin on voinut seuraavana päivänä olla olo kuin voisi tehdä heti saman setin uudelleen. Toki tiedän ettei lihasarkuus ole yhtä kuin harjoituksen tehokkuus, mutta soisi nyt sentään vähän tuntuvan mitä kohtaa tullut treenattua. Muuten tulee pelko ettei treeni mennyt perille ollenkaan. Tauon jälkeen ei ole sellaisesta pelkoa, ei tarvitse tehdä paljonkaan että lihakset jo huutaa.

penguin_meme.jpg

Lihakset on kuitenkin ihan tylsät ja tyhjät. Jos nyt eritoten yläkropan lihasmassa ei missään vaiheessa kovin kummoinen ole ollut niin nyt se vasta aneemiselta näyttääkin kun kaikki lihaspaineet on kadonneet tauon aikana. Pulkannarut on taas käsivarret, keväällä sentään oli käsivarsissakin vähän muotoa. Toki painoissa on myös tultu alaspäin. Ehdin vielä intoilla että pääsin vaihtamaan joissain liikkeissä 10kg painoihinkin niin ei kyllä nyt toivoa tehdä niillä samoilla kuin ihan parit toistot. Samoin leuanvetoja meni keväällä jo pari ilman avustusta, nyt turha toivo. Takapakkihan tässä harmittaa mutta elätän toivoa että asiat pysyy kuitenkin jossain lihasmuistissa ja että ei mene ylenmäärin aikaa kiriä menetettyä takaisin. Odotan vain tuntea oloni vähän enemmän omaksi, sillä tiettyyn vähän sporttisempaan olemukseen ehti tässä jo tottua ja sen fiiliksen haluaa taas takaisin.

habaton.jpg
Niin että mikä haba? Missä?

keskiviikko, 12. lokakuu 2016

Mun huumeet

Mä olen elämässäni onnistunut aika hyvin välttämään kaikenlaisia riippuvuuksia.

Tupakkakokeilut jäi onnettomiin muka-cooleihin poskisauhuihin teininä. En ole absolutisti, spesiaaleissa illanvietoissa hyvä juomakin on paikallaan, mutta humalahakuinen juominen on myös jäänyt jonnekin kauas taakse - siitä ei vaan saa mitään (muuta kuin tylsän krapulan). Rakastan kahvihetkiä mutta pieni kofeiiniyliherkkyys estää kittaamasta kahvia kuppitolkulla. Olen hyvin perso makealle mutta pystyn hallitsemaan sokerikoukkua aina kun vaan päätän tehdä niin. En pelaa uhkapelejä enkä ole koukussa edes pleikkariin.

salilla4.jpg

Toisaalta joskus on ihanaa jos voi vähän sekoittaa päätä, tuntea euforiaa ja irtaantua pikkuisen arkitodellisuudesta. Ehkä me jokainen kuitenkin kaivataan vähän sellaistakin, tapoja pään sekoittamiseen vain on niin moni ja moni niistä myös huonoja tai vahingollisia.

Mullakin on kuitenkin huumeeni. Yksi niistä on piirtäminen ja maalaaminen - jos oikein uppoudun tekemään jotain piirrosta, unohtuu muu maailma helposti, sitä on sellaisen keskittyneen vimman vallassa, tekee ja hioo ja tekee taas. Tunnit kuluvat ihan ilman että huomaakaan. 
Toinen on musiikki - Mitä olisikaan elämä ilman itselle mieleistä musiikkia? Niitä hyviä biisejä jotka saa väreet kulkemaan kehossa ja mielen lentämään muissa atmosfääreissä. Musiikki sekä innostaa että rauhoittaa, mitä milloinkin tarvitsee.
Kolmas, ja ehkä se vahvin huumeeni on liikunta. Erityisesti tuntuva salitreeni on mulle kyllä oikeasti huume. Sen makuun kun pääsee sitä tarvitsee lisää. Vaikka siis salilla ehkä käykin niiden välillisten tavoitteiden takia - voimatasojen nousu, tiettyihin suorituksiin pystyminen ja ulkonäön muokkaus, niin se välitön vaikutus on se mikä tekee salitreenistä sen huumeen. Se euforia sarjatauoilla ja hetkellinen tyhjä pää kun siirtyy liikkeestä seuraavaan, kun on sopivasti rutistanut itsestään irti tehoja. Se hormoniryöppy jonka aikaan saavat nuo raskaan suorituksen aikana erittyvät endorfiinit on myös se fiilis mihin sitä myös jollain tapaa koukuttuu.
 

veny1.jpg

Välillä on hyvä antaa intohimon roihua, tehdä jotain mitä rakastaa ja mistä saa kiksejä.
Se vapauttaa, se puhdistaa mieltä. Toivon kuitenkin että löytyy näitä addiktioita joilla ei vahingoita itseään eikä muita. Sellaisia sopivia pieniä riippuvuuksia joista ei kuitenkaan kehkeydy liian pakkomielteisiä.