Ajattelin aloittaa pienen välidieetin. Jotenkin tämä usean viikon löysäily on saanut kropan ja mielen kaipaamaan pientä kiristelyä. Tuumailin asiaa viikonloppuna ja kun tein päätöksen että joo, näin teen, ja sanoin sen ääneenkin niin heti tuli innostunut fiilis ja tsemppi päälle.

Päätin rajoittaa taas leivän syömistä entisestään ja valikoida välipaloiksi monipuolisempia mutta vähähiilarisempia vaihtoehtoja. Nyt juuri olen ihastunut munakkaisiin ja smoothieisiin vaihteeksi. Roskaruuat pannaan nyt ihan kokonaan hetkeksi ja vähennetään myös viikonlopun herkkuja. Irtokarkkilakko päälle, mutta ehkäpä sallin itselleni raakasuklaata pahimpaan herkkuhampaan kolotukseen - se on niin kallistakin ettei sitä edes raaski ostaa kovin paljoa! Pyrin välttämään margariinia ja suosimaan puhtaita rasvoja. Kookosöljyä on ostettava kaappiin taas.. Teen olen opetellut juomaan nyt ilman makeutusta ja samoin kahvia - olen huomannut että makeutusaineet on minulle nykyään jo liian äklönmakeita ja valkoista sokeria olen välttänyt ostamalla ruokosokeria tai käyttämällä hunajaa makeutuksena (teessä) mutta maistuuhan tuo ilmankin. Kahvien osalta sallin itselleni kuitenkin pientä poikkeamaa koska en juo päivässä kuin 1-2 kupillista muutenkaan.

food4mindnbody.jpg
Food for the mind and for the body

Otin tämän ensimmäisen viikon vähän sellaisena orientaationa sillä nyt sattui niin paljon muuta menoa että treenaamaan en vielä pääse optimaalisesti ja kokemukseni mukaan ensimmäinen dieettiviikko on muutenkin vähän totuttelua, hakemista ja haparointia. Joten otan nyt yhden viikon ihan sitä haparointia varten. Hassua kyllä, homma on lähtenyt kulkemaan aika hyvin, olen saanut pidettyä kiinni rytmistä ja syötyä ( ja juotua! ) tällä ajatuksella. Torstaina havahduin kummaan tunteeseen - Ulkona sataa ja on pimeää, mutta minä olen edelleen energinen ja hyvällä tuulella! Jotenkin olo on heti paljon skarpimpi kun jotenkin olen tässä kärsinyt nuupeudesta ja väsymyksestä monta viikkoa. Toki osittain olotila selittyy sillä flunssallakin mutta en pistä silti pahakseni tätä fiilistä.

Sattumalta torstai-iltana televisiosta tuli vielä Tomi Kokon dokumentti "30 päivän ihmiskoe". Siinä siis lähes päinvastaista ruokavaliota normaalisti noudattava Kokko vaihtaa kuukaudeksi virallisten ravintosuositusten mukaiseen ruokavalioon ja testaa onko sillä vaikutusta terveyteen ja hyvinvointiin. Ja olihan sillä. Vaikka kesänaikainen syömiseni ei nyt olekaan ollut ollenkaan noin hiilaripainotteinen kuin ravintosuositukset ehdottaa, mietin kyllä että energisimmilläni olen viimeisten vuosien aikaan ollut silloin kun olen syönyt vähemmän hiilihydraatteja. Ehkä sellainen ruokavalio on se joka minulle yksilöllisesti sopii ja ihan erityisesti matalamman energian lepokausina. Treenatessa aktiivisesti ja jopa raskaasti hiilihydraattien tarvekin toki luonnollisesti kasvaa. 

Katsotaan nyt miten tämä starttaa ja mennään nyt jälleen kerran ihan vaan hyvinvointi ja hyvä energia edellä!