No selvisihän se syy siihen vetämättömyyteen, syysflunssahan se sieltä yritti kolkutella ja varoitteli ettei liikaa kannattaisikaan nyt rehkiä. Sunnuntaina se sitten iski päälle ja sen jälkeen menikin neljä päivää aivan sohvan pohjalla koomaillessa. Ulkona vanuttiin sen verran että koirat saivat pakolliset kävelyt ibumaxin voimalla mutta muuten vältti vallan mieluusti kaikkea tarpeetonta. Kun ei pysty, ei kykene. Kuumettahan mulle ei koskaan nouse, lämpöä korkeintaan, kiusana on vain ainainen alilämpö. Ja alilämpöisenä tuntuu samalta kuin olisi kuumetta.



Anyhow, treenejä ei tarvitse nyt ajatellakaan ennenkuin on yskitty yskät ulos ja lopetettu niistäminen. Jos jotain hyvää tästä pitäisi etsiä, niin vaikka sohvan pohjalla makaaminen eittämättä käy rasittavaksi ennen pitkää niin on ollut pakko rauhoittua niin että tullut tekemisen puutteessa taas luettua kirjojakin. Ensin sain kahlattua Lena Einhornin Ninan matka-kirjan ja sitten siirryin Varsovan ghetosta 1800-luvun Venäjälle kun tartuin viimein lukulistalla pitkään olleeseen Anna Kareninaan. Välillä piti lukea myös vähän Mona-Lisan taustoja sekä sitten kun ei lukea jaksanut niin vahtasin puolikoomassa Good Wife-sarjan ensimmäistä tuotantokautta.



Banaaniletut ja kahvi oli joka saikkuaamun piristys (vaikka keittiössä heiluminenkin oli rasite itsessään) ja kirpparilta löytämistäni uusista ISOISTA teemukeista oli ihana illalla maistella vihreää teetä kipeän kurkun lämmikkeeksi. Teemukienhan on siis oltava tilavia että lämmintä juotavaa riittää eikä heti tarvitse olla lisää hakemassa.

Mutta jos tästä nyt vielä kunnolla tervehtyisi niin voisi alkaa punomaan sitä treenistretegiaa pimenevän syksyn varalle. Odotellessa ehtii nyt ainakin ideoimaan.


Lämmintä juomaa ja kainalokavereita. Niistä on parantuminen tehty.